U U T T A * K U V A K U L M A A * K E H I I N ?

Sain Valoisaa vaaleaa blogin Jonskulta haasteen, joka on lähtenyt liikkeelle KOTILA -blogista. Kiitos Jonsku ja Riikka. Haasteessa toivotaan uutta kuvakulmaa, tai ainakin yksityiskohtaa jota ei vielä ole nähty blogissa.

         Haasteen säännöt kuuluvat seuraavasti:

  • Ota valokuva tai useampikin kodistasi, tai muusta blogisi aihepiiriin liittyvästä, tällä kertaa jostakin sellaisesta kuvakulmasta tai yksityiskohdasta, jota blogissasi ei ole ennen nähty.
  • Kiitä sitä bloggaria, jolta olet haasteen saanut ja käy laittamassa linkki postaukseesi myös KOTILA -blogiin (kotilablogi.blogspot.fi).
  • Laita haaste eteenpäin viidelle bloggarille

Öö. Mietin hetken mitä näyttäisin tai mitä ette ehkä oo pitkään aikaan nähnyt.Täällä olisi totaalisesti nyt nähtävää, kun kaikki ihan kaikki on mullin mallin. Alla olevat kuvat otin eilen, synkän päivän kunniaksi. Tästä tilasta olkoon se nyt vaikka eteisaula on ollut joskus kuvaa, mutta ei vältsisti suoranaisesti ulko-ovesta yms. :=) Hih, pitääkö ulko-oveakin erikseen kuvata?

Tilanne on se, että nyt kun talvi lähenee, kaivattaisiin eteisaulaan ripeästi naulakkoa, hattuhyllyä, mitä nyt vaan, mihin vieraat saisivat laskea tamineensa. Jossain vaiheessa suunnittelinkin tänne jotain "eriparijuttuja", mutta silloin ei tulisi hattuhyllyä. Tarviiko vieraille laittaa hattuhylly tms? Löytyykö kodistasi sellainen? Itse emme kulje tästä ja tila näyttääkin jokseenkin tyhjältä. Kaipaan tänne jotain, mutta tulisiko "se" jokin puuttava juttu dotseista vai mistä?
 

 Tuoli odottaa verhoilijalle pääsyä. (Kirpparilöytö 4 e.) Tuolin kohdalle voisin laittaa jonkun lipaston tai tason tms. ja tuo tuoli voisi mennä tonne "naulakkoseinän" luokse?
 

 

 
 
Kommenttiboxiin viestiä jos tuli jotain hyviä idiksiä mieleen! Ja jos jossakin on oikeen syötävä "varastettava" kohde/kuva ideoineen, mistä voisi olla mulle hyötyä, laittakaa pliis linkkiä kehiin.

Laitan haasteen eteenpäin Villa H:lle , PuistolassaPisaroitaHajottamolla ja Projektila -blogeihin.
 
 
**
 
Haasteesta tuli samalla vähän tälläinen -antakaa pliis vinkkejä mulle -postaus. Eihän se varmaan haitanne? Sitä kun itse aikansa nurkkia katsoo, sokaistuu ja ideat on välillä vähissä. Eiks ookki nii? Ja nuo seinän pakkelointikohdat ei sitte haitanne ketään (jos joku ihmetteli niitä). Lupaan, että kyllä ne ennen ristiäisiä on piilossa.
 
**
 
Nyt lasten yleisurheilukisoja katsomaan/jännittämään. Kaikki omat kolme koululaista ovat pääseet kisailemaan.
Ride
 
Annie, pistä mulle maililla osoitetietosi: metsola19@gmail.com



22 kommenttia

  1. kiitos haasteesta! tartun ehdottomasti, mä totisesti tarvitsen uusia kuvakulmia, heh. ;D

    VastaaPoista
  2. Kiitos, enköhän minäkin tähän tartu :)

    VastaaPoista
  3. Ei oo totta, minä just eilen tein postausta haave-eteisestä ja selailin sitä varten kovasti Pinterestiä! Teidän eteinen on just sen muotoinen, kuin mun haaveiden eteinen olis (no miinus tuulikaappi)! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, mikä tsägä. Voisin tässä joskus laittaa myös toisesta suunnasta kuvaa. Tykätään kun on niin tilava. Täytyypä käydä lukemassa tuo sun postaus.

      Poista
  4. Hei, hauska että otit haasteen toteutettavaksi ja laitoit mulle linkin :) Vaikea paikka toi oven takainen seinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tottahan haasteisiin vastataan.

      Seinä on hankala, se on aavistuksen liian lyhyt tai Khh:n ovi tulee liian lähelle "nurkkaa".

      Poista
  5. Kiitos paljon, koita keksiä jotain :)

    Ja niin ihailtavan avara eteinen teillä! Kyllä tuolla mahtuu vetää kurakamppeita niskaan...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, jotain on keksittävä ;)

      Oi, kiitos. Pääsääntöisesti itse kuljemme toisesta ovesta, mutta toisinaan on tälläkin ovella tungosta :) Välillä tuntuu ettei tämäkään avaruus riitä, olkapäät kolajaa ja ovet paukkuu.. vai mitensemenikään.

      Poista
    2. Voi, puhelin näpyttely ja iänikuiset typot. Soriiii! Tarkoitus oli sanoa, että koitan vastata haasteeseen:)

      Niin ja onks onnittelujen paikka? Tavasin tuota ristiäiskohtaa tuolla...:) Onnea<3

      Poista
    3. Kiitos! Juu, masua täällä kasvatellaan. Viimeinen kolmannes pyörähtänyt joku aika sitten käyntiin. :)

      Poista
  6. Kiitos haasteesta, mitähän sitä kuvais ;). Ja teillä on kyllä ihanan tilava eteinen. Käviskö tonne seinälle just ne dotsit? ja sit tuo tuoli siihen eteen sit, johon vieraat voi riisua vaatteet :D. Meillä ei oo eteisessä kun se pieni naulakko vieraita varten ja tosiaan sit yleensä takkipino kertyy siihne penkille. Niin toisaalta sellainen pitkä rautanen naulakkokin ois aika kiva tuohon seinälle, siihen sais paremmin takit yms roikkumaan kuin dotseihin. Tässä ois yks vastaava: http://www.lily.fi/blogit/coco-sweet-dreams/eteisen-naulakko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava, että tartut haasteeseen.

      Ja kiitti linkistä, vielä en käynyt katsomassa sitä, menossa kylläkin. Dotsit mull on pyörinyt niin kauan mielessä, etten varmaan enää osaa luopua siitä ajatuksesta. Ihanathan ne on, vaikka joku muu ratkaisu voisi olla käytännöllisempi.


      Poista
  7. Olen jonkin aikaa blogiasi seurannut ja hirveän paljon samanlaista/samankaltaisia juttuja kodeissamme on. Meillä nyt myös yläkerran rakennus ja tulossa samantyyppiset valkoiset portaat metallipinnoilla :)) Uteliaana lukenut teidän yläkertaprojektia. Kivalta näyttää! meille tulossa ylös kolme huonetta- toiseen päähän kaksi ja toiseen yksi isompi. Seinien maalivärit yms vielä mietinnässä...
    Eteinen mullakin askarruttanut, mutta nyt löysin ritiläpenkin vähän tolle vastaavalle seinälle mikä teillä tossa. Meillä ei siinä vaan mitään oviaukkoa, vaan reilu parimetrinen seinänpätkä. Ehkä tuo ovi tuo oman haasteensa. Mullakin aula vielä ihan vaiheessa.. vähän ajatellut hankkia siihen kapean mustakehyksisen peilin ja sitten mahd.wave-naulakko (tai pari). Hattuhyllyjä ei ehkä tarvi jos on jokin penkki/tuoli tai vastaava laskutila... Meilläkin sama vika, että kuljetaan oman väen kanssa toisesta sisäänkäynnistä (kodarin kautta). Okanaulakotkin on kivoja, saa myös eri väreillä, mut aika hintavia. Tai voithan maalata siihen jonkin esim neliön mallisen alueen, johon sitten istutat niitä dotseja?! sitten jokin tuoli siihen?! Kyllä siihen jokin ratkaisu vielä löytyy, tää sisustaminen on hidasta ja ikuista ;)
    -Pami

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Pami kommentista.Mukava kun jätit jäljen käynnistäsi.
      Mielekiintoisa kuulla, että meillä samanlaista/samankaltaisia juttuja. Olispa kiva nähdä kotinne :)
      Toi ritiläpenkki olisikin hyvä idea tohon, vaikka Artekin.(nehän ei maksa paljoa) taitaisiko tulla liian ahtaaksi tuo nurkkaus. Toi khh:n ovi tosiaan on vähän liian lähellä, tuo omaan haasteensa. Tota oon muuten joskus muinoin miettinyt ett maalaisisin jonkun alueen ja siihen ne dotsit, mutta oon aivan unohtanut koko homman. Joku kuvakin taitaa em. koneen syövereistä löytyä. Naulakkoja on vaiks kui ihania, mutta monesti "se ihanuus" loppuu kun katsoo hintaa:) Sisustaminen tosiaan on hidasta ja ikuista. Koskaan ei tule valmista, mutta mitäs se, mukavaahan tämä on!!

      Poista
  8. Kiitos haasteesta, siihen on vastattu :)

    Mites olis Mategot-naulakko?

    Löytyy Varpuselta
    http://pikkuvarpunen.blogspot.fi/2013/04/pienta-puuhaa-puuskuttaen.html
    Löytyy Kotiolotilasta
    http://kotiolotila.blogspot.fi/2013/01/han-on-taalla-herkkunaulakko-mategot.html
    Ja löytyy meiltä
    http://villaharakanpesa.blogspot.fi/2013/07/laitetaanko-aivoriihi-pystyyn.html (näkyy rappusten alta kuvassa tosi huonosti)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun otit haasteen vastaan Petra!

      Mä hyppään nyt heti noihin linkkeihin. Muistan jotenkuten sen naulakon teidän rappusten alta, pieni väripilkku ei olisi pahitteeksi.

      Poista
  9. Hei vielä! mun blogi löytyy nimimerkkini takaa. Vasta alkutekijöissä ja tulen laittamaan sinne vain kutsutut lukijat,mutta vielä pääsee kurkkaan ;)

    VastaaPoista
  10. Mitä teillä on kodarissa heti oviaukon jälkeen vasemmalla seinällä? Voisiko khh:n oven aukeamissuunnan muuttaa siten, että ovi aukeaisi kodariin? Jos ei, niin kuitenkin niin, että saranat tulisivat toiseen reunaan kuten viereisessä ovessa? Saisitte eteisen ison seinänpätkän kunnolla käyttöön. Mahtuis penkkiä, naulakkoa tai vaikka kaappi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kodarissa meillä on heti vasemmalla siivouskaappi ja likavaatekaappi, tulee kyllä aika eteen jos vaihtais. Silloin kun ovia asennettiin, mietittin kyllä kauan miten päin ovi laitettaisiin. Tämä ratkaisu on ehkä kuitenkin paras, meillä kun on koko ajan kodarin ovi auki.

      Poista

Kiitos sinulle kommentista!