O L O H U O N E E S S A

Olohuoneessa näyttää nyt hetken tältä. Jotain muutosta on tulossa jossain vaiheessa, uutta sohvaa, jotain beståa tai uutta ikeaa. Jokatapauksessa, olohuoneessa on String- hylly. Ja oliko se vaikea sitten täyttää, no oli ja ei. Nämä esillä olevat esineet valikoitui mielensyövereissä laittaessa Stringiä seinään, muita esineitä en edes enää ajatellut. En penkonut lisää kaappeja josko vielä kuitenkin löytyisi jotain kivaa esille. Päätin antaa näille esineille mahdollisuuden . Toki nyt siihen on tullut lisää tuo ihana Bilteman päärynä jota jo Hanna on ainakin esitellyt.




NYT: Kannu alahyllyltä on siirtynyt keskihyllylle ja päärynä päässyt alahyllylle.





Näyttää ainakin hetken siltä, että Orkidea tykkää meistä. Katsotaan mitä kukka sanoo viikon päästä.

Yläkerta on kutakuinkin valmis, putkaria ja sähkäriä odotellessa. Muutama kaluste puuttuu ja sit saadaan tehdä loppusilaukset sisustuksen suhteen huoneille. Ajatukset on jo kääntynyt autokatokseen ja varastoon. Paukkuja pitäisi riittää vielä sen verran ennen talvea, että saadaan hommat kutakuinkin pakettiin eikuin hyvälle alulle. Jotain istutushommiakin ollaan saatu tehtyä pihalla. Voidaan sanoa, että me ollaan oltu ahkeria ja mieli onkin oikein tyytyväinen! Näyttää siltä, että syksy saapuu hiljalleen! Antaa syksyn tulla, me aletaan viikon päästä nauttimaan miehen kesälomasta. Hullua.

Sataa joka välissä. Päiväkahvilla oli seuraa. Haettiin pesulasta puhdasta. Saatiin naapurista omppuja. On ollut varsin hyvä päivä. Vieläkö illaksi keksisi lapsille hoitajan. Olis menoja.

Ride


Ei kommentteja

Kiitos sinulle kommentista!