SUNNUNTAI

Oi kun on ollut lepponen sunnuntai! Aamu alkoi kaffilla, perinteisesti. Pienemmät lapset leikki omiaan. Mä istuin kiikkustuolissa ja nautin aamunrauhasta. Mikä sen mukavempaa kuin kaffikuppi kädessä ja ilman riitoja leikkivät lapset. Jotenkin ehkä just sunnuntaina ei heti herättyä jaksaisi alkaa selvittelemään lasten riitoja :) Vai? Ja varsinkaan jos vanhemmista vain toinen on paikalla.
 



 
Pyörähdinpä tänään Design Sunnuntaissa Rytmikorjaamolla. Tällä kertaa olin liikenteessä lähinnä katselumielellä. Ja voin sanoa, että kaikkea aivan liian ihanaa oli tarjolla. Jäi mulla jotai ihan, ihan pientä käteen, niistä kuvaa myöhemin. Ja sitten jäi myös jotain suurta josta kuulette lisää, tietenkin myöhemin :)  Rytmiksen jälkeen sain vielä mieluisan vieraan. Vieraan jälkeen koko poppoolla saunaan. Tästä oli meidän sunnuntai tehty. Kunnes, yhdeltä aukesi parin sentin matkalta takaraivo...
 
Ai niin se pitää vielä kertoa, että meillä tosiaan on se toinen pupu, josta toissa viikolla vinguttiin. Villa sai Väiskinsä! Onnellista.
 
/Ride

RETKELLÄ

Lähimetsässä retkellä. "Isot miehet" eivät päässeet mukaan, toinen töissä ja toinen säbässä.
 








 
Leivät, pullat, keksit ja kuumakaakao maistui hyvälle. Niinkuin yleensä aina luonnonhelmassa. Erityisesti nuo pienet mussukat nautti täysillä. Huomasin, että aivan liian harvoin tulee käytyä retkellä. Ja tämäkun olisi ilmaista huvia ja vielä taitaisi parhaiten jäädä niihin mielen sopukoihin, joita sitten isona muistella.
 
Huomenna käsityömessuille Seinäjoki Areenaan.
Parhautta. Kaikki nukkuu ja taas takassa tuli. Se on viikonloppu.
Kuppi kuumaa ja teidän blogien pariin.
Kuullaan taas :)
 
/Ride

PUUMIEHENPIDOT 2

Kuvaustunnelmaan päästäksesi näytän teille muutaman lisäkuvan tiistaipäivältä. Naiset vähän sommitteli ja lapset  leikki siinä samalla. Pöydän päällä oli meleko pyöritystä. Meillä oli mukava päivä!
 





 
..ja allaolevalla kuvalla osallistuin "Suomen kaunein kattaus"-kisaan.

 
Tässä sille anonyymille joka halusi kuvaa, missä perhe ruokailee. Pöydällä on mukavat 2,5 m pituutta. Pitäis sopia, vaikkakin tönimisiä ja kahakoita tulee tuon tuosta. Kotona arkiset hommat jatkuu. Palataan.
/Ride
 
p.s niin ja kiitos jos äänestätte mua :)

PUUMIEHENPIDOT

"Vihdoin on saatu pilkottua takkapuut talveksi. On aika järjestää puunhakkaajan pidot."
 

 
 
Extemporee päätin minäkin osallistua "Suomen kauneimmat kattaukset" -kisaan. Ja voidaanhan me sanoa, että oli se mieskin mukana, etsi minulle lehdet ja sienet metsästä. Kiitos.
Täältä pääset katselemaan lisää ihania kattauksia.

Kiitos Virpille kun kävi hääräämässä täällä kameran kanssa! :)
 
/Ride

PILKULLINEN

Tekasin yläkertaan lasten leikkinurkkaukseen pilkullisen seinän. Nurkkaus on nyt "heräämässä henkin". Hyvin sopii mustat pallukat harmaata seinää vasten ja nuo punaiset artekit on kuin luotu tuohon. Vieläkö sais koko leikkipaikan balanssiin. Toiveena on, että saisin siitä sellaisen missä lapsukaiset viihtyis vaikkei äiti yläkerrassa oliskaan :)
 
 
Ja sitten kuva alakerrasta, kun päivä on jo kaartunut iltaan. Lapset nukkuu ja suunnittelen mielessäni huomista päivää. Takassa tuli, kahvi, blogit ja miehen odotus töistä, ne kuuluvat monesti iltaani.

 
/Ride
 
p.s miettikää, meill on satanut oikeesti varmaan vain parina päivänä tänä syksynä. Tämäkin laitettava tänne ylös, ettei unohru. 

LENKKIPOLUN VARRELTA

Mulla on sitten hianot lenkkimaisemat. Kävin tänään korkkaamassa talon taakse tulevan pururadan. Siitä ei kuvaa, mutta sen varrelta lähtee vaiks kuinka monta polkua ties minne, niitä on tullut toki koluttua jo ennemin. Tässä muutama hullu kuva puhelimella otettuna.
 


Mä niin nautin. Luonnon rauha,  koskemattomuus, kiireettömyys, omat ajatukset ja tuntemukset, metsän tuoksu, rakkaaksi tullut ympäristö, ne saavat lähtemään aina uudestaan ja uudestaan luonnon helmaan. Tuolla kävellessä aivan aisti sen kuinka luontokin on jo hiljentynyt ja valmistautuu ottamaan vastaan talven tulon. Voitaisinko sanoa, että harras tunnelma :)
 
Jos taas menee asfaltin reunaa, näkyy lakeutta, viljapeltoja, hevosaitauksia, hevosia, ratsastajia, puimureita, traktoreita, nuoria kosseja kaahaamassa amisautoillaan ja liian paljon mopoautoja.


Käytkö sinä lenkillä? Oletko himolenkkeilijä? Kummassa sinä tykkäät ottaa hien  mieluumin irti, luonnon helmassa vai asfaltin reunalla? Vai tykkäätkö jättää lenkkeilyn kokonaan muille ja tehdä jotain muuta? Kaikkienhan olisi hyvä ainakin vähän liikkua :) ..oli muoto sitten mikä hyvänsä. Suositukset muistamme varmasti. heh.
 
Emmä muuten tästä höpöttääsi, mutta kun liikunta on mun  henkireikä. Tierättehän. Uuteen viikkoon jaksaa taas uusin voimin ku on käyny lenkillä. däinseon.
 
 /Ride

LIPUT DESIGN SUNNUNTAIHIN

 Seinäjoki Art & Design Week lähestyy. Arvonta täällä kotosoffalla on suoritettu onnekkaasti. Kakkosluokkalainen poikamme toimi onnettarena. Seuraavat viisi henkilöä saavat lipun x2 Rytmikorjaamon Design Sunnuntaihin 6.10.13klo 11-17.00 Olkaatte hyvät:


Minä arvonnassa mukana :) Terkuin Koo :)
 
 
Jee, osallistun arvontaan: hakala.veera@gmail.com

Osallistun arvontaan! =) tuutikki91@hotmail.com
 
Mukana arvonnassa! lauralahti@hotmail.com
 
 
Ilmoitan teidän voittajien sähköpostiosoitteet Sadw:n järjestäjille ja he puolestaan ottavat yhteyttä teihin. Laitatko  Anonyymi Koo vielä minulle oman spostiosoitteesi. Kiitos. ONNEA VOITTAJILLE!
 
Nykäiskää hihasta jos näätte mua Rytmikorjaamolla. Jookosta?