tiistai 26. tammikuuta 2016

Vuoden ekat tulppaanit

 
Eka koulujakso tälle vuotta kolkuttelee ovella. Loppuviikko menee linkassa ja koulun penkillä istuessa ja tiedättekö, vieläkin poden flunssaa. Jotenkin nyt tuntuu siltä, ettei jaksaisi lähteä. Vielä, kun miehelle jää kotiin pikkupotilaita. Toisaalta, on oikeinkin mukava lähteä.  Menen lapsuuden ystäväni perheen luokse yöksi. Tätä odotan enemmän kuin koulua! (tietenkin!) Ristiriitaista.
 
 
Nyt mulla on ihanan värisiä tulppaaneja! ;) ;)
 
näettäkö tekin harhoja, että kaapin alla olisi jotain???
 
Pari kuvaa yläkerrasta. Siellä, niin kuin missään muuallakaan ei ole mitään uutta sisustuksessa. Sen sijaan mööpelitanssia ollaan harrastettu turhan tiuhaan. Se kait on parasta ja halvinta, jos haluaa muutosta heti. Lisäksi vanhoilla huonekaluilla uudelleen sisustaminen säästää luontoa ja taitaa kroppakin saada pienen murto-osan siitä itselleen, varsinkin jos mööpeleitä siirrellään oikein nopsasti.. (itse en kyllä lue tätä urheiluksi) Ihan parasta tässä kuitenkin on se, että rahaa ei kulu ja ylimääräinen roina löytää tiensä roskikseen.


 
Ajattelinpa tännekin mainita, että tuolla RiiKen sivuilla on tammikuun loppuun asti käynnissä alet. Käykäähän kurkkimassa :) Helmikuun ensimmäinen päivä on sitten Riitan päivä ja se tietää arvontaa. Onko toiveita mitä haluaisit RiiKeltä? Ehdottakaapa jotakin :)
 
 
Toivotaan, ettei lumet ihan vielä sulaisi!
 
Terkuin Riitta
 

3 kommenttia:

  1. Arvontaan tietysti tähtiä ja tarroja!

    VastaaPoista
  2. Tähtiä ne olla pitää, siis arvonnan voittona :)
    Ihan kun kaapin alla olisi tumma matala laatikko.
    Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista

Kiitos sinulle kommentista!