maanantai 28. huhtikuuta 2014

FIILIKSET KUIN VIIKONLOPPUNA :)




Päivän aikana istutin pioneja, rakensin vanhoista ikkunoista kasvihuoneen, sisustin terassin, istutin istutuslaatikoihin ties mitä, keräilin tippuvia omenia nurmikolta ja haaveilin kesäkanoista. Ehdin puhua nämä ja paljon muuta. Haaveilu on <3

Olipa ihana tulla kotiin. Kahdeksan tuntia erossa vauvasta.(ihme, että pystyin olla) Kotona olijat olivat pärjänneet loistavasti. Kotiin tullessa täällä oli siistiä, tiskit tiskattu ja ruoka ja kahvit odottivat! Viikko sitten ostamani kukat ovat ihanan hempeät ja saavat minut vieläkin hyvälle tuulelle. Jaoin kimpun ja pari kukkaa koristaa nyt Stringiä. Kynttilät tuovat lisäsärmää värillään olohuoneeeen. Eikä tuo korikaan mikään hassumpi löytö ole. Rahallisesti köyhdyin kuuden euron verran, mutta iloa se on tuottanut jo ainakin kympin edestä ;) Päivän kruunaa illan säbä. 
 
Ihanaa alkavaa viikkoa kamuset. Tänään tuoksui ensi kertaa kesä. Kohta vihertää kun näin kivasti sataa! Tää vois jatka miehen kanssa haaveilua, vaikka kesäkanoista :) Jes. Fiilikset on kuin viikonloppuna!
 
Ride

perjantai 25. huhtikuuta 2014

UUTTA FIILISTÄ KEITTIÖHOMMIIN

 

 
 


Nyt kun kaikki aika menee ulkona näiden kauniiden ilmojen kanssa, keittiössä hääräilyn fiiliksiä ei löydy laisinkaan. Kuka jaksaisi tiskata, tehdä ruokaa, luututa pöytiä jne.? Minen ainakaan. Pakko mikä pakko. Nyt olikin oiva tilaisuus korkea aika hommata uusi tiskiharja ja pullo astianpesuaineelle. Josko köökki hommat saisi uutta intoa alleen. Pullon väri sopii mielestäni kauniisti tiikkisen tarjottimen kanssa (joka on muuten euron kirppislöytö) Pullo Clasulta ja tiskiharja täältä, ihanasta pienestä putiikista Seinäjoelta. Käykää ihmeessä jos täällä päin liikutte!

Hihii, nyt vasta kuvista huomaan, että mulla on jäänyt hintalappu tuohon tiskiharjaan roikkumaan. Se muuten roikkuu siinä vieläkin. No, ei se niin nöpön nuukaa ole. Tiedättehän, mulla oli kova kiire kokeilemaan harjaa :) Esikoisen pilkkoessa kurkkua nappasin salaatit kuvauksiin mukaan, ja nuohan näyttää sointuvan paikoilleen oikein hyvin!
 
Niin, mä vaan sitä, että jääkö muilla sisähommat retajamaan säiden ollessa loistokkaat? Nautitaan kuitenkin viikonlopusta niin sisällä kuin ulkona! Jookos?
 
 
Ride

tiistai 22. huhtikuuta 2014

MEILL ON ARKI

 
 






 
-Jaaha, yksi on opetellut ässää
- Miksi vessan ovi jää aina raolleen?
- Nuo tyhjät purkit on aina tuossa.
 -Metsurin vaatteet näköjään jäi tohon
-Oi, että ku aurinko paistaa nyt hienosti tuonne olohuoneeseen
-Äsh, nuo pajunkissat sais jo heivata vekeen. On se kumma kun aina tohon kertyy roinaa.
(huomatkaa, enää 3 mustaa munaa ehjänä)

Täällä on eletty pyhien jälkeen täyttä arkea. Tänään silmiini osui nämä, kuvissa olevat asiat. Nämä, jotka ei millään lailla liity mihinkään, paitsi täyteen arkeen! Sain kuvahaasteen blogiin  VillaILONAlta (haaste saatu myösfacen kautta.)Kuvahaasteen kuvia voit seurata blogin fb-sivulta. Tsekatkaa mitä pojat ovat koko päivän tehneet :) ja useampana muuna päivänä. Kuvasta tulee hyvälle mielelle, vielä on sitä oikeaa osaamista nykylapsilla. Onneksi! En osaa haastaa ketään mukaan, mutta napatkoon tämän haasteen ken tahtoo!
 
Jotenkin kivaa, huomenna on jo keskiviikko! Sois kerhopäivä ässän harjottelijalla ja mulla IKKUNANPESUPÄIVÄ! Joko siellä katsellaan kuurattujen ikkunoiden lävitse? :)
 
 
Ride
 
 

lauantai 19. huhtikuuta 2014

MUSTIA MUNIA






 
Rivi mustia spreijattuja munia. Munia siellä ja täällä. Valmistusprosessi oli jotenkin paljon helpompi kuin mitä vesiväreillä tehtäessä. Munista tuli oikein söpöset :) Jos hulluksi alkaisi,  ensi vuonna voisi olla vaikka vaaleanpunaisiakin. Muniikohan prinsessa vaihettaan elävät kanat vaaleanpunaisia munia? Tiedä en.
 
 


On mulla kysymyskin teille arvoisat lukijani. Kumman kuosin noista  te pistäisitte meidän ruokailutilaan? Vaihtoehtona on Marimekon Rautasänky ja Marimekon Kivet. Nythän ruokailutilassa on Marimekon Kuusikossa -verhot. vilahtaa yhdessä kuvassakin. Verhoja tulisi näillä näkymin vain yksi vasempaan reunaan. Kiitos jos annatte äänenne kuulua :)

Me jatketaan näiden ihanien vapaapäivien viettoa. Nyt vain ollaan kun trullittelutkin on ohitse. Yllätysvieraitakaan en kääntäisi ovelta takaisin ;)  
 
Ride

torstai 17. huhtikuuta 2014

MUUTOKSEN KOURISSA

 
Meillä on ollut kunnon kaaos paripäivää, mutta nyt alkaa näyttämän jo ihan kivalta :)
 




 
 
Viisivuotiaan hyvä idea oli laittaa vitsat seinälle, minä kun en osaa päättää noiden taulujen paikkaa. Minut tuntien siihen menee useampi tovi :) En tiedä mistä tämä muutosidea sai alkunsa, ehkä aurinko teki sen. Ehkä ei. Lopputulos on todella mieluinen. Me isännän kanssa nukutaan nyt "heppahuoneessa" ja ekaluokkalainen ja viisvee tyttö asustavat nyt meidän vanhassa makuuhuoneessa. Vielä en ihan koko huonetta teille paljasta, sillä viisveellä on sänkypulmia :) Meillä on aikomus tehdä samanlainen vanerisänky kuin isommalla tytöllä. Sitten siitä viimeisestäkin nurkasta kuvaa ;)
 
Yksi kuvista kuvastaa hyvin muiden lasten tunteita. Olen pyrkinyt ihan tietoisesti vähän vuorotellen paneutumaan kunkin huoneeseen. Nyt kun näiden pikkutyttösten huonetta on laitettu, muiden suusta kuuluu tämä: " Mää haluaisin nukkua täällä, tää on ihan paras huone!" jne. Niinpä.
 
Voitteko kuviteella meidän katselevan niitä heppoja pitkäänkin? Pari ihanan ihanaa tapettia mielessä. Mutta nyt toivottelen teille ihanaa auringonpaistetta ja nautitaan vapaista jos niitä on!
 
 
Ride
 
 
ps. Ykkösbasaarin peräkonttikirppis sai suuren suosion, joten jatkoa seuraa:
 
 
 

maanantai 14. huhtikuuta 2014

SELVILLÄ




 
Kaunis kiitos kaikille arvontaan osallistujille. Koruarvonta sai yllättävän suuren suosion, minä kiitän teitä siitä!
 
Kuulitteko kuinka kaunis seremonia se oli? Suoritimme pikkuprinsessan kanssa kahden arvonnan. Hänellä oli/on selvästikin oma mielipiteensä näistä arvonnoista :) Arvostan suuresti hänen mielipidettään. Se taisi olla sitä sananvapautta?! No joo. Mustaa nauhaa toivoneet, saavat alkaa haukkomaan henkeään. Vaihtoehtoina on kuvassa olevat kappaleet. Kommentti nro. 37 saa valita omansa.
 
Maya, kommentillaan: oijoi, Musta tuntuu hyvältä :) 
 
Onnea Mayalle!!
 
toivottelee Ride
 

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

MARIMEKKO + 50-LUKU

Otsikko olisi voinut ihan hyvin olla myös: lahjani mun tai vaikkapa itseltä itselleni! ;)
 
 


 
Menneellä viikolla oli tarkoitus tehdä kollaasi mitä toivon syntymäpäivälahjaksi tai tarkemmin, mistä pienistä asioista tällä hetkellä haaveilen. Kollaasin teko jäi ja syndetkin meni. Lopputulos on se, että ostin itse itselleni lahjaksi tämän Marimekon lautasen. Mielestäni lautanen sopii erittäin hyvin yhteen tuon viiskytlukusen kanssa. Haaleat persikan väriset kynttilät raikastavat sunnuntaitamme, puhumattakaan pölykerroksesta joka majailee jalkalampun päällä. Onneksi taisin mainita edellisellä kerralla jotain ensiviikon siivouksesta?! Tietääpähän ainakin mitä huomenna tekee.  Ja ehkäpä se kollaasikin sieltä, uuden viikon tultua, tulee :)
 
Nopsakkaat Palmusunnuntai -terveiset toivottelee
 
Ride
 

perjantai 11. huhtikuuta 2014

SADEPÄIVÄN MENOKKAAT + menovinkki!

 
Olin ajatellut ostavani esikoiselle kevään/kesän sadesäihin keltaiset Nokian Hait. Hetki siitä, kuin aasin siltana löysin nämä kirpulta.  En totta vie voinut jättää näitä hyllyyn, saappaat on kuin uudet ja ovat kuulemma erittäin hyvät jalassa. Ja mikä mahtavinta, myös esikoinen ihastui näihin. (hyvä! meillä kun on se vaihe meneillään, että mitään ei saa ostaa kirpputorilta!)
 

 
Reippain mielin, suu hymyssä tyttö haki pajunkissoja uudet menokkaat jalassa. Taisipa äitiinkin tarttua tuo lapsen aito ilo! <3
 
Ulkona on erittäin harmaata, vettä satelee ja olokin on sen mukainen. Ollaan vietetty lasten kanssa pötköperjantaita, siis pötkötelty ja oltu tekemättä mitään. Ihana joskus olla vaan! (sen kyllä huomaa) Me suunnataan viikonlopuksi rannikolle, siskon perheen luokse yökyläilemään. Viikkarit saa kyllä jäädä ensiviikkoon!
 
////
 
Loppuun sunnuntain menovinkki: Jos halajat tai lapsesi halajaa ponikyytiä ja miksei hyvien löytöjen tekemistäkin, kannattaa suunnata Ykkösbasaarille ;) Sielläkin varmasti nähtävissä sitä lasten aitoa iloa, hih.
 
 
 
 
Te olette tainneet olla ahkerampia tänään kuin minä? :)
 
Iloista perjantaita!
 
 
 
 

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

KORUARVONTA

Kevät on kaikenlaisten värkkäilyjen aikaa. Ideoita satelee ihan olan takaa. Tarvittaisiin vain aikaa toteuttaa kaikki. Yksi kiva idea odottaa testaukeen pääsyä, kunhan saan pidettyä mieheni hetken aloillaan ;) Mä nimittäin en uskalla osaa käyttää moottorisahaa ja toivoisin hänen olevan paikalla kun opettelen sen käyttöä! (kuulostaako hurjalta idealta?)

Mitäpä muutakaan täällä on tehty kuin koruja ja kevätpipoja.  Tarkemmin sanottuna palapelikoruja ja värikkäitä tupsupipoja.

 
 
 


 
Pistetäänkö Inspirationiin liittymisen kunniaksi arvonta käyntiin? 
 
Sunnuntaihin 13.4. klo 21.00 asti on mahdollisuus osallistua arvontaan kommentoimalla tähän postaukseen. Ilmoita mikä olisi kaulakorusi nauhan väri jos voittaisit: musta, vihreä vaiko konjakki. Yhden arvan saat kommentoimalla, kaksi arpaa jakamalla. Voit jakaa myös FB:ssa. Anonyymit nimimerkki! Voittaja ilmoitetaan täällä blogissa 14.4.
 
ONNEA ARVONTAAN OSALLISTUJILLE!
 
Ride
 
p.s Voittajan selvitessä räätälöidään hänelle omannäköinen koru!
 
 
EDIT: Muokkaan arvontaa niin, että kaikilla mahdollisuus saada vain yksi arpa!

maanantai 7. huhtikuuta 2014

NÄILLÄ LIIKENTEESSÄ

Nyt täräytetään tämän blogin ensimminen "päivän ulkovaatteet" -postaus. Ja hei, ei tästä muotiblogia ole tulossa ;) 


 
 

 


 
Olen tehnyt hyviä löytöjä kirppikseltä. Nahkainen Design Jouni Heinonen -laukku 3e, Onlyn pusakka 8e, Converset 12e. Ja mistäpä muualtakaan kuin Ykkösbasaarilta! Olen sanomattakin tyytyväinen! Mun maanantai on tehty kirppistamineista ja auringonpaisteesta. Entäs sun?
 
 
Ride

perjantai 4. huhtikuuta 2014

VIELÄ NIIN PIKKURIIKKISET

Nämä pienet sormet ja varpaat ovat sulostuttaneet arkeamme nyt neljä kuukautta.
 



 
Voiko äiti tyytyväisempi olla rinsessastaan! Tuossa viimisessä kuvassa hän jo muka havittelee tuttia. Hienosti osaa kannatella päätään ja kääntyä selältä vatsalleen. Hän osaa myös vierastaa ja kuolata :)Huusipa yksi lapsista tänään niinkin, että "Äiti, vauvalla on hammas!" Ei kai kuitenkaan. Ihanaa, että meillä on hänet!
 
Isoimmilla lapsilla yökylävaihtarit. Sanonpahan vaan vielä sen ennen kuin viikonloppuja toivottelen, että kuulin tällä viikolla elämäni ensimmäisen kerran erään huulilta, että liikunnassa saattaisi olla pientä motivaation puutetta. Toisin se on mulla, tihkasee tämän tuosta lähtiä lenkille. Ihanaahan se on sitten kun on saanut ruhonsa liikkeelle. Mutta se, jolla sitä motivaation puutetta oli havaittavissa, on taas liekeissä. Taisi olla päivän notkahdus. Että näin.  Tasan ei mene tämäkään. :D
 
 
 
Vallatonta viikonloppua Kamut!
Ride